Koirat ovat kulkeneet aina elämässäni mukana. Voisi sanoa että synnyin pentulaatikkoon, maalle perheeseen koirien keskelle. Lapsuuden kasvoin Hovawarttien kanssa. Hiukan vartuttuani lenkitettiin koko naapuruston koirat siskojeni kanssa. Lenkeillä saattoi olla usein seitsemänkin koiraa yhtäaikaa ja jos jonkin näköistä. Innostuttiin myös käymään kaupungin kennelkerholla treenaamassa milloin mitäkin lajia. Naapurustossa kun koiria riitti löytyi lajiin kuin lajiin sopiva lainakoira jos oman kodin Hovawartit olivat liian vauhdikkaita hallittaviksi. Ensimmäisen ihan oman koiran sain 13-vuotiaana. Se oli aikuinen kodinvaihtaja karkeakarvainen kettuterrieri. Vilman kanssa meillä oli yhteinen taival alkanut kuitenkin jo aikaisemmin, koska se oli setäni koira ja asui lähellä meitä. Joten Vilma kuului lenkkiporukkaan ja olin sen kanssa käynyt näyttelyissä ja muissa treeneissä. Oli tietysti mahtavaa saada Vilma itselle ja sen kanssa tuli harrastettua näyttelyitä, agilityä ja metsästystäkin. Jotenkin oli itselle selvää jo pienestä pitäen että haluan kasvattaa koiria. Kasvattamisen siipiä olin kokeillut jo aikaisessa vaiheessa kaneilla, kun unohdin kertoa vanhemmille että hoidossa oleva uroskani Simo saattoi sittenkin omistaa vielä pallit. Ja triplasin oman tyttö kolmikkoni yhdeksäksi pitkäsääreksi. Kiltisti etsin kaikille hyvät kodit ja kanin jalostusurani jäi sitten siihen. Ensimmäinen pentueeni syntyi 2003. Olin silloin 15-vuotias ja siihen aikaan se oli kennelliiton alaikäraja koiran kasvattajalle. Kennelnimen sai anoa kun täytti 18-vuotta ja sain sen vuonna 2006. Kettuterriereiden parissa tuli aloiteltua kasvatustyötä. Pääasiassa karkeiden kanssa, mutta myös sileiden kettuterriereiden parissa tuli puuhattua jonkin verran. Harrastuksiksi koirien kanssa selkiytyi näyttelyt sekä metsästys. Metsästyksen myötä innostuttiin ystäväni kanssa tuomaan englannista Jackrussellinterriereitä jotka olivat siellä monipuolisia työkoiria. Siihen aikaan ne eivät olleet hyväksytty rotu englannissa ja Suomessa ne piti viedä rotuunottoon arvioitavaksi jotta saisivat Kennelliiton rekisterikirjat. Kennelin ensimmäinen Jackrussellinterrieri pentue syntyi 2008. Kaikki pentueet polveutuvat näistä englannista tuoduista kanta vanhemmista ja ovat pääasiassa sileäkarvaisia.
Sanon aina että meidän talossa tulee aina asuamaan kettuterrieri vaikka niitä en enään ole vuosiin kasvattanut. Rodun näyttelyihin kunnostaminen ja huono isomman koiralauman sietokyky sai minut luopumaan rodun kasvattamisesta. Mietin pitkään että halusin terrieri rodun joka pärjäisi laumassa paremmin. Mietin Borderterrieriä, mutta se oli kaukana ulkoisesti tyylikkäästä kettuterrieristä. Se mietintä sai hetkeksi jäädä kun elämääni asteli monen sattuman jälkeen Englanninkääpiöterrieri. Sitä mini doobermannia ei kauvaa tarvinnut katsoa kun olin myyty. Noppula oli otus vailla vertaa, se oli pieni kuin mikä ja luonnetta oli vaikka muille jakaa. Noppula ”Bonwild’n Rainsong A Ok” löytyykin suurimman osan kasvattamieni englanninkääpiöterrieri pentueiden takaa. Ensimmäinen enkku pentueeni syntyi 2013.
Borderterrieri kummitteli mielessäni pitkään. Lopulta saimme Saksasta kanta narttumme ”Putin” Barow’s Charista For Suomi. Ja rotu on vienyt vahvasti mennessään. Ensimmäinen borderterrieri pentueemme syntyi 2017.
Koirista tuli minulle työ jo nuorena kun aloin trimmata koiria. Ja olenkin vuodesta 2008 toiminut päätoimisena koirien trimmaajana. Trimmaajan työssä haluaa oppia lisää ja osata käsitellä mahdollisimman hyvin erilaisia turkkeja ja koirarotuja. Joten kiinnostukseni eri rotujen pariin on paljon herännyt myös työni kautta. Äitini innostus turkkirotuja kohtaan onkin tarttunut ja nyt terrieri porukan sekaan onkin mahtunut cottoni. Ensimmäinen Cottoni pentue syntyi 2018.
Pentueemme kasvavat perheemme keskellä ja tottuvat lapsiin ja toisiin koiriin. Meillä kotona asustaa pääasiassa vain kolme koiraa ja suurin osa koiristamme asuu ihanissa sijoituskodeissa. Sijoituskoiria toki on usein meillä hoidossa ja käyn niiden kanssa aktiivisesti koiranäyttelyissä.
-Maiju-
